Heissan!
4 viikkoa on nyt elämäntaparemontoitu. Olo on huippu. Melkein 9 kiloa on tippunut ja uudet suunnitelmatkin pyörineet jo viikon.
En ole enää gofatgo:lla vaan liityin Jutan superdieetteihin mukaan. Supersize SD:llä olen. Liikunta on siis nyt myös mukana. Sen enempää en voi "dieetin" sisällöstä kertoa, mutta sen sanon että todellakin kannatti liittyä mukaan. 6vk ja hinta ei ollut hirvittävä, siihen verrattuna että ruoka-ohjeet, treeniohjeet ym valmiina ja sopivat mulle hemmetin hyvin.
Nyt siis yksi viikko tätä takana ja tykkään. Suunnitelmissa on myös ostaa jatko 6viikkonen. Tämä on mulle hyvä juttu että sitoudun entistä enemmän tähän. Olen rahasta todella tarkka, joten kun tämän olen maksanut niin tämän vedän täysillä läpi.
Lihakset on olleet tooooooodella kipeinä. :D Liikuntatauko on tehnyt pahaa minulle selkeesti. Ahkerasti silti olen tehnyt kaiken mikä on "määrätty" ja olen tajuttoman ylpeä itsestäni.
Ei tää nyt kuitenkaan ole mennyt kuin tanssi. Huonoja fiiliksiä on ollut. Pirun mielitekoja! Irtokarkki mieliteko iski eilen. Ja meni ohi toki enkä ratkennut (HYVÄ MÄ) mutta eipä se kauhean hauskalta tuntunut siinä hetkessä. Jotenkin tuli surullinenkin olo että se iski, mutta olihan se odotettavissakin... Ne on mun suuri herkku. Mutta se mieliteko meni ohi. :)
Olen selkeästi pienentynyt ulkoisestikin. Kaveri huomasi heti, ei oltu nähty tässä kuussa ja nyt nähtiin niin heti sanoi! Tuli hyvä mieli.
Aika on mennyt tosi äkkiä kyllä. Ja kun kelaan tätä juttua että KUUKAUSI on mennyt niin en voi käsittää! Niin leikkien nämä viikot mennyt ja syömisiä en enää edes mieti. Syön sen mitä lapussa lukee ja vauva-arjessa tämä on niiiiin helppo systeemi.
Projekti siis edistyy.
Ajattelin alkaa kuvailla tänne blogiin valokuvia :) Saas nähdä milloin paljastan pärstänikin. Se on mulle iso askel.
lauantai 31. tammikuuta 2015
lauantai 24. tammikuuta 2015
3 viikkoa takana
No niin, vauva-arki ottaa veronsa joten en ole päässyt kirjoittelemaan vaikka paljon asiaa olisikin ollut. 3 viikkoa on nyt syöty oikein. Kuntopyörän päällekin olen hypännyt muutaman kerran, polkenut 15km ja ollut superhikinen :D 20 min siihen meni että 15 kilsaa tuli täyteen. Ihana olo oli. Myös vaunulenkeillä on käyty. Energiaa kun alkaa jo löytyä. Siis nyt sitä tajuaa kuinka väsynyneeksi se sokerin mättäminen tekee. Huhhuh.
Kiloja on tippunut nyt 3 viikossa 8!
Minä olen kahdeksan kiloa kevyempi. Olen niin iloinen.
Kaikki sujuu tosi hyvin. Eilen teki mieli lakuja jostain syystä, mutta se meni ohi. Kittasin vettä ja keskityin muihin asioihin. Ruokavaliota olen noudattanut nyt täydellisesti nämä 3viikkoa. Nyt maanantaina 26pv ruokavalio muuttuu vähän sillä ostin super size sd- nettivalmennuksen. Ja alan siis noudattamaan sitä. Vink vink vain. Valmennus kestää 6vk ja olen todella innoissani. Jos pidän siitä, niin aion ostaa sen jatko 6 viikkosenkin.
Mä olen aivan tajuttoman ylpeä itsestäni, ja YLLÄTTYNYT itseeni. Että olen jaksanut kolme viikkoa syödä oikein, hyvällä fiiliksellä! Ei ole ollut liian nälkä missään vaiheessa, tai kärttyinen olo. Tää tosiaan sopii mulle.
Pahoittelut että yhtä hehkutusta tämä vain. Mut hittovie 8kg kevyempi, syö tiukan ohjeen mukaan ja SILTI ihan fiiliksissä?! Matkaa on paaaaljon edessä, mut mulla on super hyvät mahikset onnistua.
Tai nyt mä onnistun.
Kiloja on tippunut nyt 3 viikossa 8!
Minä olen kahdeksan kiloa kevyempi. Olen niin iloinen.
Kaikki sujuu tosi hyvin. Eilen teki mieli lakuja jostain syystä, mutta se meni ohi. Kittasin vettä ja keskityin muihin asioihin. Ruokavaliota olen noudattanut nyt täydellisesti nämä 3viikkoa. Nyt maanantaina 26pv ruokavalio muuttuu vähän sillä ostin super size sd- nettivalmennuksen. Ja alan siis noudattamaan sitä. Vink vink vain. Valmennus kestää 6vk ja olen todella innoissani. Jos pidän siitä, niin aion ostaa sen jatko 6 viikkosenkin.
Mä olen aivan tajuttoman ylpeä itsestäni, ja YLLÄTTYNYT itseeni. Että olen jaksanut kolme viikkoa syödä oikein, hyvällä fiiliksellä! Ei ole ollut liian nälkä missään vaiheessa, tai kärttyinen olo. Tää tosiaan sopii mulle.
Pahoittelut että yhtä hehkutusta tämä vain. Mut hittovie 8kg kevyempi, syö tiukan ohjeen mukaan ja SILTI ihan fiiliksissä?! Matkaa on paaaaljon edessä, mut mulla on super hyvät mahikset onnistua.
Tai nyt mä onnistun.
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Jippiiiii!
Tsau vaan jälleen. Ekasta viikosta on selvitty kunnialla, ei retkahduksia/mielitekoja tai mitään. Mieli on VIRKEÄ, superhyper hyvä olla ja nälkä ei vaivaa. En koe tätä dieettiä enää mitenkään vaikeaksi. Tykkään ruuasta mitä tällä syödään! Se on helppoa valmistaa, sitä on tarpeeksi ja se on hyvää. Viikko voi jollekin olla lyhyt aika mutta mulle se on jo upea juttu, koska mielessä ei ole käynytkään se että söisin yli ohjeiden. Se ettei mun oo tehnyt mieli mitään turhaa syötävää, on mulle iso saavutus. Aion onnistua tällä kertaa.
Ihan tosissani aion. Mun haave käy toteen, hitaasti mutta varmasti.
Nesteet tosiaan lähti hurjalla vauhdilla pois ja semmoinen yleinen turvotus-fiilis on poissa. Nyt aletaan polttaa läskiä! En odota jatkolta noin huimia pudotuksia, ajan kanssa tässä on syötykin itsensä tähän kuosiin niin luonnollisesti lähteekin hitaammin kuin kahdessa viikossa.
Ylipainoa on hirvittävä läjä, ja haluaisin kyetä pitämään tän hyvän fiiliksen yllä vaikka matkaa on edessä moninkertaisesti verrattuna siihen mitä on takana.
Katselin itseäni peilistä pari päivää sitten. Mietin sitä miten olen päässyt tähän kuntoon. Miten olen tehnyt itselleni näin, miksen voinut ottaa itseäni niskasta kiinni edes parikytkiloa sitten? Nyt matkaa tavoitteeseen on niin hurjasti. Olen omiin silmiini (ja varmasti muidenkin) todella oksettavan näköinen. En pysty hyväksymään itseäni näin ja rakastamaan itseäni näin. Olen sairaan näköinen, enkä siksi että olisin sairas, vaan koska olen itse syönyt itseni tähän kuntoon omavalintaisesti. Olisin voinut jättää syömättä ne kaikki tuhat kiloa suklaata, mutta söin ne silti.
Yleisesti musta on ihan hienoa että ihmiset pystyvät hyväksymään itsensä myös lihavina. Ettei sitä häpeile ja jää neljän seinän sisään. Ettei se vie koko elämää pois. Mutta olen kuitenkin näin extralihavana itse sitä mieltä että ei se tilannetta paranna että oppii rakastamaan itseään niin sairaalloisen isona. Miten voi rakastaa edes itseään jos vaarantaa oman terveyden? Mitä rakkautta se on? Ajatellaan vertauskuva. On mies ja vaimo. Antaisiko mies vaimonsa ihan tostanoin vaan vaarantaa henkensä, eikö hän puuttuisi? Se on rakkautta että suojellaan, välitetään toisen hyvinvoinnista. Miksemme siis omastamme?
Jos itse syö itsensä isoksi, menettää otteen siitä miten kehoaan kohdellaan ja miten pysytään terveenä. Se ei ole mitenkään hyvä asia. Jokainen meistä on rakkauden arvoinen vaikka painaisi 580kg, mutta tosirakkautta on se että toiveena olisi että se kaikista isoinkin eläisi pitkään ja terveenä ja voisi hyvin.
On niiiiin helppoa mennä sen taakse että "olen hyvä näinkin". Olen itsekin tehnyt tätä. "Mieheni rakastaa mua näin, voin olla tämmönen." "En ole huonompi vaikka olen lihava" - ja suklaarasia auki ja popsimaan. Helppo kierre!
- Ei, en ole huonompi vaikka olen lihava. Mutta kohtelen itseäni huonosti koska annan itseni olla lihava.
-Olen hyvä näinkin, en ole huono ihminen, en paha tai vääränlainen. Mutta kokoni vaarantaa terveyteni, ja jos välitän siitä en jatka enää näin.
- Mieheni rakastaa joo, ei se rakkaus perustukaan ulkonäölle. Hän haluaa minua vaikka olen todella iso. Mutta hän haluaa myös että olisin terve, onnellinen ja hyvinvoiva. Ja tässä koossa se on mahdotonta. Mitä onnellisuutta se on että inhoaa peilikuvaansa, on yleisesti paha olla, kaikki on raskaampaa koska on monta kymmentä kiloa lisää lastia kannettavana.
En halua loukata tekstilläni ketään. En halua ylentää itseäni tai alentaa muita. Puhun näistä asioista nyt oikeasti lihavan näkökulmasta, siitä mitä mun päässä on nyt mennyt. Olen itse ollut maailman pahin tekosyiden keksijä, kiertänyt vastuuni omasta tilanteestani. (Alunperin lihoin sairastumiseni ja lääkityksen takia, mutta jatko on täysin omaa saamattomuuttani.)
Onnistuakseni, minun on otettava vastuu ja myönnettävä se että olen itse saattanut itseni tähän tilanteeseen ja minun on itse tehtävä se työ että suunta olisi parempaan päin.
Neuvoni: Älkää jääkö yksin kilojen kanssa, apuja on rutkasti saatavilla. Jokaiselle löytyy se oma voima millä jaksaa ja jokainen pystyy laihduttamaan kun se oikea voima löytyy. Kukaan meistä lihavista ei ole normaalipainoista huonompi, mutta teemme terveydellemme todella hallaa näin.
Ihan tosissani aion. Mun haave käy toteen, hitaasti mutta varmasti.
Nesteet tosiaan lähti hurjalla vauhdilla pois ja semmoinen yleinen turvotus-fiilis on poissa. Nyt aletaan polttaa läskiä! En odota jatkolta noin huimia pudotuksia, ajan kanssa tässä on syötykin itsensä tähän kuosiin niin luonnollisesti lähteekin hitaammin kuin kahdessa viikossa.
Ylipainoa on hirvittävä läjä, ja haluaisin kyetä pitämään tän hyvän fiiliksen yllä vaikka matkaa on edessä moninkertaisesti verrattuna siihen mitä on takana.
Katselin itseäni peilistä pari päivää sitten. Mietin sitä miten olen päässyt tähän kuntoon. Miten olen tehnyt itselleni näin, miksen voinut ottaa itseäni niskasta kiinni edes parikytkiloa sitten? Nyt matkaa tavoitteeseen on niin hurjasti. Olen omiin silmiini (ja varmasti muidenkin) todella oksettavan näköinen. En pysty hyväksymään itseäni näin ja rakastamaan itseäni näin. Olen sairaan näköinen, enkä siksi että olisin sairas, vaan koska olen itse syönyt itseni tähän kuntoon omavalintaisesti. Olisin voinut jättää syömättä ne kaikki tuhat kiloa suklaata, mutta söin ne silti.
Yleisesti musta on ihan hienoa että ihmiset pystyvät hyväksymään itsensä myös lihavina. Ettei sitä häpeile ja jää neljän seinän sisään. Ettei se vie koko elämää pois. Mutta olen kuitenkin näin extralihavana itse sitä mieltä että ei se tilannetta paranna että oppii rakastamaan itseään niin sairaalloisen isona. Miten voi rakastaa edes itseään jos vaarantaa oman terveyden? Mitä rakkautta se on? Ajatellaan vertauskuva. On mies ja vaimo. Antaisiko mies vaimonsa ihan tostanoin vaan vaarantaa henkensä, eikö hän puuttuisi? Se on rakkautta että suojellaan, välitetään toisen hyvinvoinnista. Miksemme siis omastamme?
Jos itse syö itsensä isoksi, menettää otteen siitä miten kehoaan kohdellaan ja miten pysytään terveenä. Se ei ole mitenkään hyvä asia. Jokainen meistä on rakkauden arvoinen vaikka painaisi 580kg, mutta tosirakkautta on se että toiveena olisi että se kaikista isoinkin eläisi pitkään ja terveenä ja voisi hyvin.
On niiiiin helppoa mennä sen taakse että "olen hyvä näinkin". Olen itsekin tehnyt tätä. "Mieheni rakastaa mua näin, voin olla tämmönen." "En ole huonompi vaikka olen lihava" - ja suklaarasia auki ja popsimaan. Helppo kierre!
- Ei, en ole huonompi vaikka olen lihava. Mutta kohtelen itseäni huonosti koska annan itseni olla lihava.
-Olen hyvä näinkin, en ole huono ihminen, en paha tai vääränlainen. Mutta kokoni vaarantaa terveyteni, ja jos välitän siitä en jatka enää näin.
- Mieheni rakastaa joo, ei se rakkaus perustukaan ulkonäölle. Hän haluaa minua vaikka olen todella iso. Mutta hän haluaa myös että olisin terve, onnellinen ja hyvinvoiva. Ja tässä koossa se on mahdotonta. Mitä onnellisuutta se on että inhoaa peilikuvaansa, on yleisesti paha olla, kaikki on raskaampaa koska on monta kymmentä kiloa lisää lastia kannettavana.
En halua loukata tekstilläni ketään. En halua ylentää itseäni tai alentaa muita. Puhun näistä asioista nyt oikeasti lihavan näkökulmasta, siitä mitä mun päässä on nyt mennyt. Olen itse ollut maailman pahin tekosyiden keksijä, kiertänyt vastuuni omasta tilanteestani. (Alunperin lihoin sairastumiseni ja lääkityksen takia, mutta jatko on täysin omaa saamattomuuttani.)
Onnistuakseni, minun on otettava vastuu ja myönnettävä se että olen itse saattanut itseni tähän tilanteeseen ja minun on itse tehtävä se työ että suunta olisi parempaan päin.
Neuvoni: Älkää jääkö yksin kilojen kanssa, apuja on rutkasti saatavilla. Jokaiselle löytyy se oma voima millä jaksaa ja jokainen pystyy laihduttamaan kun se oikea voima löytyy. Kukaan meistä lihavista ei ole normaalipainoista huonompi, mutta teemme terveydellemme todella hallaa näin.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Uuteen ruokavalioon tottuminen
Nyt alkaa jo tuntua siltä että keho alkaa sisäistää sen asian ettei sitä mätetäkään enää ihan täyteen. Nälän tunne ei ole enää niin voimakas, lähinnä kutkuttava tunne masun pohjalla. Kaikenkaikkiaan alkaa jo sujua rutiinilla se mitä syön ja milloin. Kännykän hälytyskin alkaa piipittää siinä vaiheessa kun olen jo punninnut puolet ruuista! Nyt rullaa siis hyvin.
Henkinen fiilis on myöskin ihan hyvä. Mielitekoja ei ole näkynyt ja pääkoppa kestää. Tuntuu hyvältä. Olen myös kokenut itseni paaaljon energisemmäksi viime päivinä. Kyllä se sokeri väsyttää huhheijjaa ja nyt sen tajuaa vasta kunnolla.
Kuitenkin aika malttamaton olo että pitää ihan toppuutella itseään. Sitä on lihottanut itseään vuosia, syönyt vääränlaista ruokaa. En ole kerännyt näitä kiloja kahdessa viikossa. Miksi ne siis lähtisivät kahdessa viikossa? Tietynlainen pitkäjänteisyys ja odottamisentaito puuttuu multa aikalailla täysin näissä asioissa. Kaikki pitäisi tapahtua nyt ja heti ja siksi useimmiten kehorempat kaatuvatkin äkkiä. Olen nyt yrittänyt enemmän keskittyä siihen että ssshhh, hiljaa hyvä tulee. Ei ole kiire ja vie PALJON aikaa että olen tavoitteessani.
Koen että tämä ei ole vain fyysistä työtä mitä teen. Henkinen työ on ihan yhtä tärkeää ja ihan yhtä vaikeaa. Vaikka motivaatiota piisaa ja nyt alkuun rullaa hyvin, tiedän että henkisiäkin vaikeuksia on luvassa. Lannistumista, taantumista, kyllästymistä. Haluaisin osata suhtautua noihin tunteisiin oikein, ilman luovuttamista. Koen siksi myös tämän blogin erittäin hyväksi ideaksi. Voin purkaa tänne, pohtia, käsitellä kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Ehkä se auttaa minua tällä matkalla. :)
Henkinen fiilis on myöskin ihan hyvä. Mielitekoja ei ole näkynyt ja pääkoppa kestää. Tuntuu hyvältä. Olen myös kokenut itseni paaaljon energisemmäksi viime päivinä. Kyllä se sokeri väsyttää huhheijjaa ja nyt sen tajuaa vasta kunnolla.
Kuitenkin aika malttamaton olo että pitää ihan toppuutella itseään. Sitä on lihottanut itseään vuosia, syönyt vääränlaista ruokaa. En ole kerännyt näitä kiloja kahdessa viikossa. Miksi ne siis lähtisivät kahdessa viikossa? Tietynlainen pitkäjänteisyys ja odottamisentaito puuttuu multa aikalailla täysin näissä asioissa. Kaikki pitäisi tapahtua nyt ja heti ja siksi useimmiten kehorempat kaatuvatkin äkkiä. Olen nyt yrittänyt enemmän keskittyä siihen että ssshhh, hiljaa hyvä tulee. Ei ole kiire ja vie PALJON aikaa että olen tavoitteessani.
Koen että tämä ei ole vain fyysistä työtä mitä teen. Henkinen työ on ihan yhtä tärkeää ja ihan yhtä vaikeaa. Vaikka motivaatiota piisaa ja nyt alkuun rullaa hyvin, tiedän että henkisiäkin vaikeuksia on luvassa. Lannistumista, taantumista, kyllästymistä. Haluaisin osata suhtautua noihin tunteisiin oikein, ilman luovuttamista. Koen siksi myös tämän blogin erittäin hyväksi ideaksi. Voin purkaa tänne, pohtia, käsitellä kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Ehkä se auttaa minua tällä matkalla. :)
maanantai 5. tammikuuta 2015
Mietteet ekoilta aloituspäiviltä
Huomenta :)
Tadaa! Vaaka näyttää heti muutaman kilon vähemmän kun olen noudattanut tarkasti gofatgo-ruokavaliota muutaman päivän. Nesteet ovat lähteneet selkeästi liikkeelle. Olo on ihan hyvä mitä nyt nälkä kyllä vatsassa kurnii ja ihan pientä huippausta oli eilen illalla. (Voinee johtua myös pitkittyneestä flunssastani). Vaikka näläntunne onkin ähän vaivannut, se ei ole oikeastaan haitannut. En ole kokenut mitään mielitekoja tai edes ajatuksia että pitäisi syödä enemmän.
Pidän tuosta ruuasta mitä tällä "dieetillä" syödään. Vaikka olenkin oikeasti lihava, olen syönyt aina salaattia. Nam nam. Toki nyt annoskoko lihoihin ja muihin on hemmetisti pienempi ja meneehän tässä aikaa ennenkun vatsalaukku tottuu siihen ettei sitä täytetäkään enää yli äyräiden.
Olen hyvin yllättynyt siitä miten vaivattomasti ekat päivät ovat menneet. Monelta olen kuullut kuinka tämä ruokavalio tökkii, on yksipuolinen ja tylsistyttävän tuskainen. Vielä en ole huomannut mitään samantapaisia ajatuksia, vaikka useilla ne tulevat jo alkupäivinä esiin. Toki, ne voivat vielä ilmestyä! Eihän tämä helppoa tule olemaan.
Koen helpoksi aloittaa näin. Minulla on jääkaapin ovessa selkeät ohjeet mitä syön, puhelimessa muistutus syömisestä jottei ruokaväli veny. Kun puhelin hälyttää tallustan keittiöön ja lappaan lautaselle punniten ne mitä ohjeessa lukee. Syön, kittaan vettä ahkerasti ja tadaa.
Onhan tämä aikamoinen muutos keholle mutta hyvä sellainen. Myöhemmässä vaiheessa on aika nostaa hippasen ruokavalion kaloreita, soveltaa ja tehdä muutoksia jottei kyllästy ja jotta tämä jää pysyvästi elämään. Mutta vielä ei ole sen aika, tuskin kuukausiin!
Jännittää kyllä jollain tapaa. Ihan hirvittävästi. Totesin miehelleni eilen että kumpa voisin kelata muutaman viikon aikaa eteenpäin, että saisin kurkata kuinka minulla silloin sujuu. Epäonnistumisen pelko on kuitenkin kova, olen niin loputtoman pettynyt itseeni ja ollut jo niin pitkään, että sitä on vaikea jättää taakse. Päivä kerrallaan ja onnistumishymynaamoja jääkaappitaulukkooni piirrellen ehkä pikkuhiljaa alan enemmän uskoa itseeni. Nyt kuitenkin keskityn vain noudattamaan tätä ruokavaliota ja samalla aion oppia miten kehoani kuuluu kohdella. Olen myrkyttänyt sitä jo liian pitkään. Olen myöskin äiti, ja en halua että lapseni näkee minua enää näin. Vaikka olen tällähetkellä lääketieteellisesti terve, ei asia välttämättä ole enää niin vuoden päästä. Voin sairastua ylipainon aiheuttamiin sairauksiin MILLOIN VAIN. Sitäkö todella haluan?
Riskeeraan koko elämäni ja terveyteni sillä että mätän vääränlaista ruokaa. Kyllä sitä vaan voi olla tyhmä.
Tässä vähän tämän päivän mietteitä. Nyt alkaa muut touhut joten palailen taas!
Tadaa! Vaaka näyttää heti muutaman kilon vähemmän kun olen noudattanut tarkasti gofatgo-ruokavaliota muutaman päivän. Nesteet ovat lähteneet selkeästi liikkeelle. Olo on ihan hyvä mitä nyt nälkä kyllä vatsassa kurnii ja ihan pientä huippausta oli eilen illalla. (Voinee johtua myös pitkittyneestä flunssastani). Vaikka näläntunne onkin ähän vaivannut, se ei ole oikeastaan haitannut. En ole kokenut mitään mielitekoja tai edes ajatuksia että pitäisi syödä enemmän.
Pidän tuosta ruuasta mitä tällä "dieetillä" syödään. Vaikka olenkin oikeasti lihava, olen syönyt aina salaattia. Nam nam. Toki nyt annoskoko lihoihin ja muihin on hemmetisti pienempi ja meneehän tässä aikaa ennenkun vatsalaukku tottuu siihen ettei sitä täytetäkään enää yli äyräiden.
Olen hyvin yllättynyt siitä miten vaivattomasti ekat päivät ovat menneet. Monelta olen kuullut kuinka tämä ruokavalio tökkii, on yksipuolinen ja tylsistyttävän tuskainen. Vielä en ole huomannut mitään samantapaisia ajatuksia, vaikka useilla ne tulevat jo alkupäivinä esiin. Toki, ne voivat vielä ilmestyä! Eihän tämä helppoa tule olemaan.
Koen helpoksi aloittaa näin. Minulla on jääkaapin ovessa selkeät ohjeet mitä syön, puhelimessa muistutus syömisestä jottei ruokaväli veny. Kun puhelin hälyttää tallustan keittiöön ja lappaan lautaselle punniten ne mitä ohjeessa lukee. Syön, kittaan vettä ahkerasti ja tadaa.
Onhan tämä aikamoinen muutos keholle mutta hyvä sellainen. Myöhemmässä vaiheessa on aika nostaa hippasen ruokavalion kaloreita, soveltaa ja tehdä muutoksia jottei kyllästy ja jotta tämä jää pysyvästi elämään. Mutta vielä ei ole sen aika, tuskin kuukausiin!
Jännittää kyllä jollain tapaa. Ihan hirvittävästi. Totesin miehelleni eilen että kumpa voisin kelata muutaman viikon aikaa eteenpäin, että saisin kurkata kuinka minulla silloin sujuu. Epäonnistumisen pelko on kuitenkin kova, olen niin loputtoman pettynyt itseeni ja ollut jo niin pitkään, että sitä on vaikea jättää taakse. Päivä kerrallaan ja onnistumishymynaamoja jääkaappitaulukkooni piirrellen ehkä pikkuhiljaa alan enemmän uskoa itseeni. Nyt kuitenkin keskityn vain noudattamaan tätä ruokavaliota ja samalla aion oppia miten kehoani kuuluu kohdella. Olen myrkyttänyt sitä jo liian pitkään. Olen myöskin äiti, ja en halua että lapseni näkee minua enää näin. Vaikka olen tällähetkellä lääketieteellisesti terve, ei asia välttämättä ole enää niin vuoden päästä. Voin sairastua ylipainon aiheuttamiin sairauksiin MILLOIN VAIN. Sitäkö todella haluan?
Riskeeraan koko elämäni ja terveyteni sillä että mätän vääränlaista ruokaa. Kyllä sitä vaan voi olla tyhmä.
Tässä vähän tämän päivän mietteitä. Nyt alkaa muut touhut joten palailen taas!
sunnuntai 4. tammikuuta 2015
ALOTUSPÖLINÄ
Moi!
Täällä mä nyt huhuilen. Kirjoitan ihka ensimmäistä blogitekstiä tänne. Tunnelma on innostunut ja jollain tapaa jännittää tuoda tää oma taisto nettiin. Aiemmin oon käynyt sitä vaan omassa päässäni läpi.
Nyt jotenkin tuntuu hyvältä kirjoittaa tätä ulos itsestä. Purkaa ne pahojen päivien ajatukset, onnistumiset, haasteet, erävoitot. Ja sitten kun mä olen tavoitteessani, on varmasti kiva lukea päiväkirjatyylisesti mitä mun päässä on liikkunut.
Tuolta välilehdestä "Kuka mä oon" löytyy tosiaan jonkin verran infoa, mutta niihinkin aiheisiin paneudun varmasti syvemmin ihan blogiteksteissä.
Mulla on iso urakka edessä, iso taistelu. Taistelu jonka olen hävinnyt niin monta kertaa ettei sormet ja varpaatkaan riitä laskemiseen. Miksi tämä kerta olisi siis eri? En tiedä. Vannon aina nämä samat asiat ennen elämäntapojen muutosta ja aina löydän itseni entistä rikkinäisempänä sisältä, pettyneenä ja hirveän kehon turvotuksen kera.
Ainoa mikä nyt eroaa entisestä on se että
1. Olen nyt 3pv noudattanut gofatgo-ruokavaliota. (Linkki ohjeisiin: http://www.rasvanpoltto.info/dieetti/jutta-gustafsberg-dieetti/ ) Selkeät tarkat ohjeet joita noudatan millintarkkaan.Tarkoituksena jatkaa tätä ruokavaliota mahdpitkään. Kuukausia.
2. Olen perustanut tämän blogin.
3. Jääkaapin ovessa on tsemppitaulukko, ja aina onnistuneen päivän päätteeksi piirrän hymynaaman
4. Lähden rauhallisemmin liikkeelle. ensin nyt 1kk onnistunutta ruokailua ja sitten vasta liikunta kuvioon. Ja sekin pikkuhiljaa.
Pitkä matka edessä. Alkuun 30kg pois. Iso taistelu, itkulta ei varmasti vältytä mutta joskus vielä mä voin olla onnellisempi itseni kanssa. Mä haluan löytää sen ulkonäön ja hyvän olon mikä mulla oli joskus. Se joka oli lähellä normipainoa/normaalipainossa.
Ja mä haluan näyttää itselleni ja kaikille muille että: MÄ EN AIO OLLA AINA SE ISO. MÄ PYSTYN TÄHÄN.
Täällä mä nyt huhuilen. Kirjoitan ihka ensimmäistä blogitekstiä tänne. Tunnelma on innostunut ja jollain tapaa jännittää tuoda tää oma taisto nettiin. Aiemmin oon käynyt sitä vaan omassa päässäni läpi.
Nyt jotenkin tuntuu hyvältä kirjoittaa tätä ulos itsestä. Purkaa ne pahojen päivien ajatukset, onnistumiset, haasteet, erävoitot. Ja sitten kun mä olen tavoitteessani, on varmasti kiva lukea päiväkirjatyylisesti mitä mun päässä on liikkunut.
Tuolta välilehdestä "Kuka mä oon" löytyy tosiaan jonkin verran infoa, mutta niihinkin aiheisiin paneudun varmasti syvemmin ihan blogiteksteissä.
Mulla on iso urakka edessä, iso taistelu. Taistelu jonka olen hävinnyt niin monta kertaa ettei sormet ja varpaatkaan riitä laskemiseen. Miksi tämä kerta olisi siis eri? En tiedä. Vannon aina nämä samat asiat ennen elämäntapojen muutosta ja aina löydän itseni entistä rikkinäisempänä sisältä, pettyneenä ja hirveän kehon turvotuksen kera.
Ainoa mikä nyt eroaa entisestä on se että
1. Olen nyt 3pv noudattanut gofatgo-ruokavaliota. (Linkki ohjeisiin: http://www.rasvanpoltto.info/dieetti/jutta-gustafsberg-dieetti/ ) Selkeät tarkat ohjeet joita noudatan millintarkkaan.Tarkoituksena jatkaa tätä ruokavaliota mahdpitkään. Kuukausia.
2. Olen perustanut tämän blogin.
3. Jääkaapin ovessa on tsemppitaulukko, ja aina onnistuneen päivän päätteeksi piirrän hymynaaman
4. Lähden rauhallisemmin liikkeelle. ensin nyt 1kk onnistunutta ruokailua ja sitten vasta liikunta kuvioon. Ja sekin pikkuhiljaa.
Pitkä matka edessä. Alkuun 30kg pois. Iso taistelu, itkulta ei varmasti vältytä mutta joskus vielä mä voin olla onnellisempi itseni kanssa. Mä haluan löytää sen ulkonäön ja hyvän olon mikä mulla oli joskus. Se joka oli lähellä normipainoa/normaalipainossa.
Ja mä haluan näyttää itselleni ja kaikille muille että: MÄ EN AIO OLLA AINA SE ISO. MÄ PYSTYN TÄHÄN.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)